Esittely
Tanssiteatteri Kramppi jyväskyläläinen tanssiteatteri, jonka toimintaa vetävät monet teatteri- ja tanssialan ammattilaiset. Krampin esiintyjät ovat huolella valittuja tanssin, musiikin ja teatterin harrastajia pääasiassa Keski-Suomesta.
Kramppi tuottaa vuosittain ammattimaisen taidokkaita, taiteellisesti tinkimättömiä ja silti helposti lähestyttäviä tanssiteoksia. Sen ohjelmisto on hyvin vaihtelevaa, joten se sopii kaikenkokoisiin ja monennäköisiin yleisö- tai yksityistilaisuuksiin.
Krampin piirissä toimii noin 80 tanssin harrastajaa ja ammattilaista, joiden ikähaitari on yläasteiästä aina viiteenkymppiin. Ryhmä tuottaa noin yhden suuremman produktion vuodessa, ja lisäksi useita lyhyempiä teoksia. Tanssiteatteri Krampin esityksiä näkee noin 6000 ihmistä vuodessa, sillä näytöksiä on usein niin suurissa teatterisaleissa kuin pienissä kellariteattereissa, koululla ja kadullakin. Kramppi myös osallistuu aktiivisesti tanssi- ja teatterikatselmuksiin sekä teatterifestivaaleille.






